KATJA FRANGE

Intuition vahvistaminen on henkistä kasvua

Intuition vahvistaminen on henkistä kasvua

On heinäkuu 14, 2016, Posted by , In Uncategorized, With Kommentit pois päältä artikkelissa Intuition vahvistaminen on henkistä kasvua

Tämä blogiteksti on julkaistu Viisas Elämä -sivustolla 12.7.2016. Lue koko blogiteksti täällä

Intuitiota voi sanoittaa eri tavoin ja se voi avautua monenlaisten muotojen, käsitteiden ja ajatusmallien avulla, mutta itse tarkastelen intuitiota henkisen kasvun kautta. Uskon, että intuitio on meissä jokaisessa olevaa puhdasta viisautta ja voimaa, kuin jumalallisen tietoisuuden ääni, joka vahvistuu ja kirkastuu henkisen kasvun myötä. Intuitio on syvää tietoa, tai toisin sanoin kuvailtuna, korkeaa puhdasta tietoa, tunne tai kokemus, jonka vain tietää olevan itselle totta, vaikka ei aina ymmärrä miksi. Tosin oman kokemukseni mukaan tietoisuuden kasvun myötä voi myös ymmärtää miksi, koska asioiden yhteydet ja kokonaiskuva kirkastuvat. Lopulta kuitenkaan se miksi intuitio kertoo jotain ei ole merkityksellisintä, koska vain mieli vaatii tietoa lopputuloksesta ja huutelee vastausten ja perustelujen perään. Kun intuitioon oppii luottamaan, riittää, että jokin on totta itselle tässä hetkessä. Oleellisempaa on siis keskittyä tunnistamaan intuitio, vahvistaa sitä itsetuntemuksen ja kokemuksen kautta ja lopulta uskaltautua antautumaan sen viisaudelle. Vähitellen voi hyväksyä ja oppia luottamaan intuition ainutlaatuiseen ohjaukseen, joka kuljettaa lempeästi hetkestä toiseen. Intuitio kutsuu aina kasvamaan kohti parasta mahdollista versiota itsestä.

Kokemukseni mukaan intuition avautumista ja vahvistumista voi yksinkertaistaen ja tiivistäen kuvata seuraavan kolmen henkisen kasvun kohdan avulla.

TIEDOSTAMINEN
Jossain kohtaa tulemme tietoiseksi siitä, että on olemassa jokin tunne tai tieto, joka hämmästyttävällä tavalla ohjaa aina mielenkiintoisiin ”sattumiin”. On kuin sisältä nousisi jokin uudenlainen ääni, joka tuntuu kertovan jotain muuta kuin mitä on aikaisemmin tottunut kuulemaan. Aluksi intuitiivinen kokemus on monesti vain epämääräinen, kuin nopeasti ohimenevä tuntemus tai ajatus, jonka tiedostaa, mutta jonka helposti ohittaa. Ovella lähtiessä jokin sisällä sanoo, että ota mukaasi sateenvarjo, mutta koska aurinko paistaa ja sateenvarjo tuntuu järjenvastaiselta, joutuu myöhemmin pitelemään sadetta kahvilassa. Joskus taas intuitiiviset kokemukset tuntuvat selkeydessään ja uudenlaisuudessaan jopa pelottavilta. Moni on kertonut, kuinka on pelästynyt, kun jokin tapahtuma, jonka on selkeästi nähnyt mielessään muutama viikko aikaisemmin, tuleekin todeksi juuri sellaisenaan. Tiedostamisen ja avoimuuden myötä nuo niin kutsutut sattumat ja mystisiltäkin tuntuvat kokemukset vahvistuvat ja yleensä herää yhä vahvempi tahto tutkia syvemmin elämän eri ulottuvuuksia.

TEKSTI JATKUU TÄÄLLÄ 

pexels-photo-101063-large

Comments are closed.